keskiviikko 6. huhtikuuta 2016

Meidän päivä

Klo 7.00 Venla heräs ja herätti samalla myös mut. Nostin neidin meidän väliin sillä ajatuksella että saataisiin nukkua vielä hetken aikaa. Turha luulo. Venlan missio herättää isukki onnistu varsin helposti. Makoiltiin vielä kaikki kolme jonki aikaa sängyssä enemmä ja vähemmä silmät ristissä.


Klo 7.45 lähdin tekemään Venlalle aamupuuroa ja syötiin samalla itse aamupala, kun kerta tällä viikolla se on aamuisin ollut mahdollista. Miäs on myöhäsemmässä työvuorossa tämän viikon. Tein miähelle eväät töihin valmiiks ja lähdin vaihtaan Venlalle vaippaa ja päivävaatteita päälle hammaspesun kautta.


Klo 9.10 miäs lähti töihin ja Venla jäi leikkiin omia touhujaan. Lähdin tyhjään ja täyttään tiskaria, laittaan pesukonetta käyntii ja imuroin pikasesti isoimmat hiekat ja roskat kämpästä. Kissojen tassujen mukana kulkeutuu ihan älyttömästi hiekkaa ympäri kämppää! Miäs hommas meille varrellisen rikkaimurin, joka on ollut kyllä aikamoinen pelastus. Käytössä joka päivä vähintään kerran, mutta useesti toisen ja kolmannenki. Sillä saa niin nopeesti vedettyä isoimmat roskat (Venlan) näkyvistä. Siinä samalla siivoilin eteisestä toppavarustusta kaappiin kesän ajaks pois viemästä tilaa.


Klo 10.40 Venla sammahti päikyille. Otin tellingiltä kuivat vaatteet pois ja tilalle märät pyykit kuivuun. Kissoille vuorostaan ruuat napaan ja istahdin sohvalle hetkeks aikaa Viaplayn pariin.


Klo 12.50 Venla heräs päikyiltä ja päikkärikoomasta selvittyä aloin lämmittää meille sapuskaa. Syömisen jälkeen leikittiin, touhuiltiin ja katteltiin sivusilmällä välillä lastenleffaa. Venla kapus syliin ja mentiin sohvalle kattoon leffaa loppuun. Huomaamatta Venla olikin nukahtanu syliin ja annoin toisen siinä hetken nukkua, raaskinu herättää.


Klo 16.15 neiti alko heräileen ja käytiin syömässä välipalaa, jonka jälkeen lueskeltiin kirjoja.
Klo 18.20 miäs tuli töistä kotio. Vaihto nopsaan vaatteet, otti bäginsä mukaan ja lähti veljensä kanssa fresbeegolffaileen.


Klo 19.15 alotettiin Venlan kanssa iltapuuhat. Suihkun kautta yökkäri päälle, puurot nassuun, maidot perään ja hampupesun kautta nukkuun.


Klo 20.30 Venla nukahti yöunille ja miäs tuli kotio kaupan kautta. Alottelin kirjotteleen tätä postausta samalla kun uunissa paistuu meille puolikas pakastepizza. Tästä seuraavaks syömään, suihkuun, kattoon isukin kanssa leffaa ja nukkuun.


Tässä meidän yksi normipäivä.

2 kommenttia:

Inka / Lapsen Askelin kirjoitti...

Voi tota yökkäriä! <3 Meiän tytöllä oli samanlainen kokoa 56 ja piti äsken käyä se tuolta laatikon perältä kaivamassa ja vähän hypistelemässä :)

Unknown kirjoitti...

Mä vähä kattelinki tosta sun aiemmasta postauksesta, että näytti teil olevan tytyllä samanlaine yökkäri :) Meillä jäämäs pieneks hyvää tahtia se yökkäri, osais vaa jo luopua siitä ja laittaa jemmaan :'D