Vuosi sitten

Olo oli valtava. Iso. Tukala. Kankea. Oli laskettu aika.

11.4.2015.

Meille ultratäti sanoi synnytystapaultrassa, että vaikutti siltä että vauva olisi tulossa jo ennen laskettua. 

"Kannattaa varautua lähtöön pian"

Sen jälkeen jokasta tuntemusta jäi odotteleen, että nyt se lähtö tulee, mutta eipä tullu. Jossain vaiheessa hormonit laitto päänki jo niin sekasin että riitti kun vaan pieraski, niin ajatteli sen olevan merkki synnytyksen käynnistymisestä.

Päiviä laskettiin ja sitä maagista päivämäärää odotettiin kun kuuta nousevaa. Innolla ja vähän jännittyneenäkin. Ja niin tuntui muutkin odottavan. Vastailin viesteihin ja puheluihin jatkuvalla syötöllä monta viikkoa, että "joko nyt?". 

No ei!

Lasketun ajan lähestyessä alkoi tulla myös jo turhautuminen, kun mitään ei tapahtunu. Tuli lueskeltua netistä eri konsteja millä synnytyksen saisi käyntiin. Ehdotettiin lepoa, kolmea s:ssää, ikkunoiden pesua, pitkiä kävelylenkkejä, tulista ruokaa, vaikka mitä! Oltiin jo useampi viikko miähen kanssa kävelty ympäri kaupunkia useita kilometrejä kun aropuput, mutta mitään vaikutusta sillä ei ollut. Laskettuna päivänä turhauduin jo ihan kunnolla. Roikuin ison mahani kanssa ja pesin meidän partsin laseja hirveellä temmolla. Sen jälkeen käytiin vielä vaihtaan autoon kesänakit alle ja illaks kotio odottelee josko jotain tapahtuis. Laskin tunteja. Ei mitään, ei niin yhtään mitään. Laskettu päivä tuli ja meni.

Odottavan aika on todellakin pitkä.

Kuvat googlesta.