Raskas päätös

Niin vain pitkän ja raskaan pohdinnan jälkeen tuli päätös, joka ei ihan kaikkia osapuolia helpottanut. Jouduttiin luopumaan meidän kahdesta karvapallosta. Miähellä allergia ja astma alkoi pahentua niin paljon, että hengitys muistutti kumiankkaa, jota puristaa kasaan. Oli kamala kuunnella toisen jatkuvaa vinkuvaa hengitystä, mutta samalla ajatus kissojen luopumisesta teki pahaa. Varsinkin kun ajatusmaailmani on se, että lemmikin ottaessa huolehtii siitä sen loppuelämän. Lopulliseen päätökseen riitti se, kun aloin seuraan karvapallojen käyttäytymistä. Ne ei enää viihtyny lattian tasossa tai missään muuallakaan samaan aikaan mihin Venla ylettyi. Kun tyty meni päikyille tai yöunille, niin kissat tulivat alas raapimapuusta viereen sohvalle nukkuun. Tai kun tultiin jostain takasin kotiin, kissat kipusivat puun korkeuksiin. Se stressi mikä kissoilla oli Venlasta, ei ollut kivaa katseltavaa. Enkä halunnut kissoja kuitenkaan ehdointahdoin kiusata ja pahentaa niiden oloa.

Yritettiin ensin puhua monille tutuille, josko joku haluaisi kissat ottaa viettään vanhuudenpäiviään. Kukaan ei ollut kiinnostunut, joten laitoin nettiin ilmotuksen. Ilmotus ei ehtinyt päivääkään oleen, kun yksi mukava pariskunta otti yhteyttä, että heille kissakaksikko sopisi asumaan. Olin samalla helpottunut, mutta silti niin rikki. Tieto kissojen pääsystä uuteen stressittömään kotiin, ja miähen astman ja allergian rauhoittumisesta helpotti, mutta kynnys päästää irti oli silti iso. 

Nyt koti tuntuu jotenkin tyhjältä, kun kukaan ei ole heti ovella vastassa kotiin tullessa. Kukaan ei ole nuohoomassa jaloissa kun jääkaapin oven avaa. Kukaan ei ole käpertymässä jalkojen viereen sohvalle iltaisin. Kukaan ei ole enää pyydystämässä kärpäsiä. Sitä odottaa koko ajan, että joku kuristen tulisi nurkan takaa kurkkaan. Vaikka molemmat karvapallot sai useemmin kun kerran harmaita hiuksia aikaseks, niin ei ollut helppo päätös luopua niistä. Mutta silti parempi näin (melkein) kaikille osapuolille. Ikävä on iso.

Ne kissat ja Venla

Kirjottelin aiemmin - alkuvuodesta - vauvan tulosta kissatalouteen. Kuten silloin jo totesin, etten näe yhtälössä kissat + vauva mitään ongelmaa, en näe sitä vieläkään. Molemmat hömelöt on vältelly ja osannu varoa Venlaa heti alusta saakka. Kertaakaan Venla ei siitä ole osumaa saanu. Vilma ja Luspe kun saa joka päivä sen hepulituokion, jossa juostaan karvat pystyssä peräkanaa ympäri kämppää niin, että ikkunat ja lämpöpatterit kolisee. Ja kissat muka hiljasia eläimiä...niimpä vissii...noi kaks kuulostaa joltain villiintyneeltä lehmälaumalta... Alakerran naapuri varmaa tykkää. Luspeki kun hyppää jostain pöydältä alas, niin hyvä kun ei lattiasta läpi mee.

Luspe kiertää kaukaa ja karttaa Venlaa, mutta uteliaana luonteena käy joskus ohimennen vähä nuuhkaseen päälaelta. Jos olen vaikka sohvalla syöttämässä Venlaa ja Luspe väkisin haluaa hypätä syliini, mutta huomaa vasta siinä hypätessään Venlan, niin kiepsahtaa bumerangina takas lattialle. Iltasin Venlan ollessa jo nukkumassa omassa pinnikses, Luspe hivuttautuu syliin hakeen rapsutuksia.

Kerran kuitenkin Luspen uteliaisuus voitti. Venla nukahti sohvalle ja Luspe istu vähä matkan päässä lattialla. Aikansa katseli, venyi ja venyi, ja kurkotti haisteleen Venlan sormia. Luspen ikäväkseen Venlan käsi säpsähti juuri sillon ja Luspe pelästyi niin, että hyvä kun ei ollut kynsin katossa kiinni.

Myös Vilma kiersi alkuun, mutta normaalisti niin arkana kissana, suhteellisen nopeasti otti tuttavuutta Venlaan. Venlan nukkuessa päikkyjä Vilma hakeutuu itse nukkuun Venlan lähelle, kuin vahtiakseen. Venlan ollessa hereillä Vilma ei niinkää viihdy vieressä, kun neidin kädet käy vimmatusti. Ehkä näistä tulee vielä joskus kavereita keskenää.

Evakossa

Meillä alko koko talossa noin kuuden viikon kestävä putkiremppa alkuviikosta. Meidän kämpän kohdalla se alkaa tulevalla viikolla. Siispä keräsin kasaan kimpsut ja kampsut seuraavalle parille viikolle, ja lähdin Venlan ja kissojen kanssa evakkoon porukoilleni. 

Miähellä alkaa työt taas maanantaina, joten ei tullu meitin mukaan, vaan majottautuu äitellensä rempan ajaks. Pariin kertaan tosin täytyy kotio päin ajella, kun on Venlan serkkulikan ristiäiset ja Venlalla neuvola. 

Muutoin aika kulutetaan täällä maalla, mutta mikäs tässä ollessa kun lämmintä keliä riittää.

Karvakamujen reagointi raskauteen

Netissä on tullut joskus vastaan juttua kuinka koira on aistinut emäntänsä raskauden ja ilmaisee sen jollain tavalla, kuten seuraamalla joka paikkaa, vahtimalla ja olemalla varovainen kun massu alkaa kasvaa. Tuli silloin ihan mielenkiinnosta googlailtua, että onko kissoilla sama juttu. Aistiiko ne jotenkin raskauden. Löysin kuin löysinki keskustelupalstoilta kuinka joidenkin kissat on jotain aistinut. Ajattelin siinä lukiessa, että noi meidän kaks taulapäätä ei tuu ainakaa mitään tajuumaan. Ja oikeessa olen ollut tähän asti, ainakin puolittain. 

Tässä parina viimesenä viikkona Vilmalle on tullut pakkomielle seurata mua joka paikkaan, vahtia, sohvalla änkee viereen nukkuun siihen pienimpäänkin koloon, eikä päästä silmistään karkaan mihkään, kiehnää sylissä ja jaloissa poikkeuksellisen paljon. Ja ulos lähtiessä on aina tulossa mukaan ja useesti tarviikin höynäyttää sitä antamalla muutama herkkunaksu ja lähtee sillä välin. 

On tullu mietittyä miksi tuo karvapallo reagoi vasta nyt loppuraskauteen noin. Aikasemmin ei ole ilmennyt mitään. Olenko sitten vaan niin hormonihäiriöinen pallo nyt lopussa? Hihi.

Luspe puolestaan on... Luspe... Oma itsensä, vätys. Ei mitään muutosta ja maailman keskipisteenä pysyy ruoka ja säkkituolilla torkkuminen.

Vauva kissatalouteen

Pamahtaessani paksuksi sain muutamilta tyypeiltä kysyviä katseita, että mihkäs me hukataan meidän kissat kun vauva on tulossa. Että kissat tukehduttaa vauvan. Yhtä kysyvänä katsoin takaisin. Siis hä?Miksi meidän pitäisi hukata kissoja mihinkään? Kissat kuuluu meidän pieneen perheeseen, eikä ne ole menossa yhtään mihinkään ja kun kerta olen sellaiset hommannu, niin ne myös hoidan loppuun asti. Itse olen elänyt jos jonkilaisen elukan kanssa koko ikäni ja hei, edelleen tässä hengissä ollaan! Monelle tuntuu olevan ylitsepääsemätön ongelma yhdistelmä vauva ja eläimet. Ja harmittavan usein näkee ilmoituksia netissä, joissa epämääräsesti ilmoitetaan annettavaksi lemmikki mahdollisimman nopeasti pois. Ainoastaan siinä vaiheessa suostun näistä luopumaan, jos miähen allergia pahenee radikaalisti tai kissat eivät yksinkertasesti vaan sopeudu tähän elämäntilanteeseen.

Meillä en antanut edes vaihtoehdoksi laittaa kissoja pois, vaan hommattiin makkarin ja olkkarin väliin haitariovi, jolla estetään pääsy kissoilta makkariin ja se on alettu opettaan noille kahdelle luupäälle jo hyvissä ajoin. Sekä pinniksen päälle olen iskältä tilannut varuiks suojaverkon, mutta pelkästään tuolla ovella jo pystymme rajottaa kissojen kulkua. En ole jaksanut edes alkaa stressailee aiheesta kuinka saada sopeutuu kissat vauvaan. Eikä mitään ongelmia ei ole tähänkää asti ilmenny aikuisista tai pienistä lapsista, joita meillä on käynyt. 

Toinen meidän kissoista on heti kaikkien kaveri ja tuo toinen katsoo hetken aikaa sivusta, jonka jälkeen pyörii jaloissa rentona. Neuvola täntsän kanssa juuri viime viikolla keskusteltiin tästä kissat ja vauva asiasta, eikä hän nähnyt mitään ongelmaa, että meillä on kissoja. Sanoi, että se on vaan parempi näin päin, että tavallaan siedätän kissasta aiheutuvaa allergeenia vauvaan koko raskauden ajan, kuin että hommattaisiin kissa vasta vauvan tulon jälkeen. Ennemminki näen jonkilaista ongelmaa ehkä vasta siinä vaiheessa, kun muksu alkaa ymmärtää maailman menosta enemmän ja lähtee liikkeelle, että kuinka kovakourasesti retuuttaa ja rienaa noi kissat väsyksiin.

Olkkarin räjäytys!

Kesällä tehtiin miähen viimesellä kesälomaviikolla makkariin pientä pintaremonttia, jossa maalattiin seinät uusiks. Samalla siinä katseltiin, että samaa hommaa voitas jatkaa olkkarin puolella sitten myöhempänä ajankohtana.

Ja nyt se ajankohta oli sopiva. Eli tuumasta toimeen ja olkkarin tyhjennys muihin huoneisiin. Keittiö oli niin täynnä tavaraa, että sinne sai mennä etuperin ja tulla takas takaperin. Ja makkarissa oli hetkellisesti luxusta katella 55" telkkaria suoraan sängystä, muutoin sielläkin oli sellaset satasen esteet ylitettävänä.

Ennen

Mutta tarkoitushan oli siis, että alotetaan remppa sitten tammikuussa...juuei. Alotettiin sitten juur ennen joulua - 20 päivä - kun muut siivoili, puunas, valmisti ruokia, ressas enemmän ja vähemmän joulusta, niin me revittiin hampaat irvessä tapettia irti! Oli meinaas se joulufiilis aika kadoksissa. Varsinkin kun entinen vatipää omistaja oli keksiny kivoja kikka kolmosia tehdessää ite pintaremppaa. Ensinnäkää se tapetti ei meinannu irrota seinästä millään, tajua millä ihmeen epoksiliimalla se oli ne tapetit seinää vetäny kiinni.

Kun sitten vihdoin sitä tapettia alko saamaan irti, niin pamahti esille se täydellinen ylläripylläri! Se vatipää oli ilmeisesti halunnu päästä helpolla ja jättäny vanhat tapetit seinään kiinni ja päättäny peittää seinässä olevat reiät laittamalla vanhan tapetin päälle kittiä! Joissain kohdissa sen kitin päällä oli vielä maaliakin. Betoniseinä, vanha tapetti, kitti ja uus tapetti, juuri näin! Ja kun ne kittipaikat ei ollu mitään viis senttiä kertaa viis, vaan isoimmat alueet mitä löyty oli lähestulkoo puol metriä kertaa noin metri. Pakkohan se kittiläjä oli pakko saada irti, kun alta pilkotti tapettia. Ei siihen päälle voinu mennä maalaan seinää. Neljättä päivää siinä meni, että saatiin seinät jonkilaisee kuntoo edes.

Mikä älynväläys!

 Meinas usko loppua kesken ja lähellä oli että olis soittanu jollekkin remppamiehelle hoitaa hommat loppuun. Tai räjäyttää sellanen pienen pieni atomipommi olkkarin keskellä. Aluks meitin piti maalata seinät, mutta näiden kivojen ylläreiden takia seinät olis tarvinnu paaaljon enemmän hommaa, kun mihin rahkeet riitti. 

Seiniin kertaalleen vedetty pohjamaali

Parvekeikkunan seinältä ei lopulta saatu edes sitä päällitapettia irti, jolloin tuli suunnitelmiin muutos - tapetoidaan. Päästään helpommalla. Hiottiin tapetin pinta pois, pohjamaalit seiniin, uudet tapetit seinään ja vahinko kiertään seuraavalle. Joulun yhtenä välipäivänä sitten tapetoitiin iskän ja miähen kanssa kolmistaan, yks päivä siinä menikin. 

Mutta nyt se on valmis!

Jälkeen

Vilma 2v!

Varoitus!

Tästä tulee kaikkien aikojen kiss... VILMA postaus! Eli jos kissat ei kiinnosta, niin klikkaa itsesi vaikka tänne.

Tuo pikkuinen riiviöterroristi karvapallo tiplanenä täytti tiistaina 2 vuotta. Mutta silti minkäälaisia aikuistumisen merkkejä ei ole näkyvissä?! Kakara - ikuinen kakara. Mutta silti niin ihana, söpö ja hellyyttävä paineilmakompura.