torstai 26. helmikuuta 2015

Vauva kissatalouteen

Pamahtaessani paksuksi sain muutamilta tyypeiltä kysyviä katseita, että mihkäs me hukataan meidän kissat kun vauva on tulossa. Että kissat tukehduttaa vauvan. Yhtä kysyvänä katsoin takaisin. Siis hä?Miksi meidän pitäisi hukata kissoja mihinkään? Kissat kuuluu meidän pieneen perheeseen, eikä ne ole menossa yhtään mihinkään ja kun kerta olen sellaiset hommannu, niin ne myös hoidan loppuun asti. Itse olen elänyt jos jonkilaisen elukan kanssa koko ikäni ja hei, edelleen tässä hengissä ollaan! Monelle tuntuu olevan ylitsepääsemätön ongelma yhdistelmä vauva ja eläimet. Ja harmittavan usein näkee ilmoituksia netissä, joissa epämääräsesti ilmoitetaan annettavaksi lemmikki mahdollisimman nopeasti pois. Ainoastaan siinä vaiheessa suostun näistä luopumaan, jos miähen allergia pahenee radikaalisti tai kissat eivät yksinkertasesti vaan sopeudu tähän elämäntilanteeseen.


Meillä en antanut edes vaihtoehdoksi laittaa kissoja pois, vaan hommattiin makkarin ja olkkarin väliin haitariovi, jolla estetään pääsy kissoilta makkariin ja se on alettu opettaan noille kahdelle luupäälle jo hyvissä ajoin. Sekä pinniksen päälle olen iskältä tilannut varuiks suojaverkon, mutta pelkästään tuolla ovella jo pystymme rajottaa kissojen kulkua. En ole jaksanut edes alkaa stressailee aiheesta kuinka saada sopeutuu kissat vauvaan. Eikä mitään ongelmia ei ole tähänkää asti ilmenny aikuisista tai pienistä lapsista, joita meillä on käynyt. 


Toinen meidän kissoista on heti kaikkien kaveri ja tuo toinen katsoo hetken aikaa sivusta, jonka jälkeen pyörii jaloissa rentona. Neuvola täntsän kanssa juuri viime viikolla keskusteltiin tästä kissat ja vauva asiasta, eikä hän nähnyt mitään ongelmaa, että meillä on kissoja. Sanoi, että se on vaan parempi näin päin, että tavallaan siedätän kissasta aiheutuvaa allergeenia vauvaan koko raskauden ajan, kuin että hommattaisiin kissa vasta vauvan tulon jälkeen. Ennemminki näen jonkilaista ongelmaa ehkä vasta siinä vaiheessa, kun muksu alkaa ymmärtää maailman menosta enemmän ja lähtee liikkeelle, että kuinka kovakourasesti retuuttaa ja rienaa noi kissat väsyksiin.


Ei kommentteja: