Äitiys, mitä se on?

Kun saimme tietää raskaudestani viime vuoden elokuussa kaikkien viiden raskaustestin näyttäessä plussaa ajatukset menivät laidasta laitaan. Päähän tulvahti liuta kysymyksiä, joihin en osannut vastata vaikka kuinka kävelin kämppää ympäri mutisten pissatikku kädessä ja samalla kirjottelin miähelle viestiä, että "nyt se plussa tuli!" 

Osaanko olla vanhempi? Olenko todellakin valmis äidiksi? Onko meillä tarjota tarpeeksi hyvä koti vauvalle? Pystynkö huolehtimaan sellaisesta pienestä ihmisestä? Osaanko edes? Mitäs nyt? Koska neuvolaan pitää soittaa? Koska kertoa muille? Entä mitä ne muut ajattelee?

 Vaikka olin lukenu netistä kaikenlaista, niin sillä hetkellä pää löi tyhjää. Vaikka päätin, ettei sillä ole merkitystä mitä ne muut ajattelee, eikä me eletä täällä sitä varten että muut voivat sanella mitä saa tehdä ja mitä ei. Pelko oli silti siitä, että joku tulee vielä mutiseen, että olemme olleet liian lyhyen aikaa yhdessä, eikä meidän arki tule onnistumaan pienen lapsen kanssa. Ihan varmasti tulee aluksi olemaan hieman hankalaa, kun kaikki on ihan uutta ja uuden opettelua. Mutta miettii kuinka paljon näitä pieniä ihmisiä syntyy koko ajan ja onhan meidän vanhemmatki meistä selvinnyt.

Laskettuun aikaan on vielä tovi, noin kolme kuukautta, joka tuntuu kovin kaukaiselta, mutta taaksepäin mietittynä näitä viikkoja ja kuukausia, aika on mennyt ihan hujauksessa! Päivä päivältä olen kuitenkin varmempi siitä, että isäksi tai äidiksi todellakin kasvetaan, siihen ei ole kukaan valmis. Olen kaikesta huolimatta onnellinen kasvavasta masustani, joka tuntuu tällä hetkellä jo hurjan isolta (olen siis verrattavissa valaaseen muutaman kuukauden päästä) ja se isopieni Mötti siellä on meille hyvinkin rakas jo. Haluan tarjota meidän pienelle hyvän ja rakastavan kodin, sekä olemaan kaikkine virheineni hyvä äiti.

kuvat googlesta