Ennen raskautta en ymmärtänyt mitä meinaa, kun puhutaan raskauden ajan ruokahimoista. Nyt tiedän. Sentään mitään tyyliin vaahtokarkkia dipattuna sinappiin -himoa ei ole tullut, ainakaan vielä. Mutta muutama pakkosaadanytheti-himo on tullut ihan normaaliin ruokaan. Se alkoi poppareista. Se vaan tuli, kuin salama kirkkaalta taivaalta. Pakko saada! Ja nyt heti! Mun onnekseni (tai lähinnä miähen onneks) tuo lähisiwa oli vielä auki. Yhdeksän jälkeen illalla niitä poppareita lähdettiin vielä hakemaan siwasta.
Ensimmäisestä pussista miäs ei ehtiny saamaa yhtäkään, toisesta pussista (seuraavana iltana) tuo ehti saamaan jo pari popparia. Ja himo oli sillä selätetty pitkäksi aikaa. Sillä nyt vasta pari päivää sitten mikrotin yhden pussin poppareita pitkästä aikaa, eli sitten jostain syys-lokakuun...
Seuraava himon kohde oli suolakurkut. Ja nimenomaan amerikkalaiset. Muut ei kelvannu. Oltiin miähen kanssa kaupassa ja totesin, että tekee mieli suolakurkkuja, ihan perhanan paljo. Miäs totes, että tuskin niitä syöt kuitenkaan, kun vaan siivun tai pari, että turhaan ostat. Ostin kuitenkin, mutta pienen purkin. Ja se pieni purkki menikin sitten siinä yhen illan aikana. Niin, että en syö vai? (tosin pahoinvointi oli siihen aikaan aika messevä ja sain syötyä tosi huonosti yhtään mitään) Muutama purkki niitä suolakurkkuja siinä meni vajaan parin viikon aikana, enkä sen koommin ole niitä sitten enää syönytkää.
Meinasi tuo himo silloin pahimpaan aikaan tehdä tepposet töissä. Olin laittamassa omia eväitäni jääkaappiin, kun oven avattua sieltä tulvahti niin täydellinen suolakurkun tuoksu nenään (mikä tää vihikoiran hajuaisti raskauden aikana oikein on?!). Sillä hetkellä teki mieli raivata kaappi tyhjäksi, ettiä ne hiivatin kurkut ja syödä pois (ja jättää pahottelulappu perään). Olin ihan vesi kielellä. Joku työkavereista oli tehnyt itselleen muutaman leivän evääksi, joiden päällä oli suolakurkkuja.
Meille tuli yhdessä vaiheessa harvoin mainoslehtiä, johtunee siitä, että meidän ulko-ovessa on osittain revitty irti "ei mainoksia, kiitos" tarra. Sen kerran kun mainoksia tuli, niin selasin ne läpi aika tarkkaan, ihan vaan sen takia kun ei tiennyt koska tulee seuraavan kerran. Kuitenkin, Citymarket mainosti appelsiineja ja verigreippejä euron kilohinnalla. Kummastakaan sitruksesta en niinkää piittaa (koska niiden kuoriminen on työn ja tuskan takana), mutta sen mainoksen nähtyä tuli jäätävä himo saada niitä. Seuraavana päivänä kannoin kotiin molempia vajaan parin kilon verran. Ja ne oli niiiin hyviä! Mutta oli siitä himosta jotain hyötyäkin, nimittäin löysin niistä hetkellisen helpotuksen jatkuvaan pahaan oloon ja närästykseen. Outoa oli se kun sitrushedelmien sanotaan vielä pahentavan närästystä. Itselläni se oli päinvastoin. Söin appelsiineja ja verigreippiä ihan kyllästymiseen saakka.
Nyt viimesin kohde on ollut kiivit. Ei kuitenkaan niin pahana kun aikasemmat himon kohteet. Ennenkuin syö sen yhden. Tekisi mieli syödä pussillinen lisää sen jälkeen. Olen kuitenkin pysytellyt kohtuudessa niissä, max kaksi kappaletta päivässä. Osittain ihan sen takia kun ovat aika allergisoivia (itselle tosin ei ole koskaan mitään ilmennyt, onneksi) ja toisekseen laittaa mahan toimiin aikaslailla.
Seuraavaa himon kohdetta odotellessa...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti