Ensimmäinen puolivuotta takanapäin. Aika on mennyt ihan hujauksessa. Mihin meiän pieni vauva on kadonnut? Tytöstä on kasvanut ja kehittynyt pieni matami, kunnon emäntä komeineen reisimakkaroineen. Vanessa on syntyestään saakka ollut tyytyväinen vauva. Ensimmäiset kuukaudet meni syödessä, nukkuessa ja piereskellessä. Vattan kanssa ei onneksi ollut mitään ongelmaa ja ilmat on tullu pierun muodossa ulos, kun vähän kankkua on nostanut. Tyttö on ollut yhtä hymyä ja chillaillut tyytyväisenä. Nälän tai väsyn iskiessä on siitä ilmoittanut, tai kun vaippa on vaihdon tarpeessa. Miten meille on tullutkin tälläinen pikku ihminen? Nautitaan tästä helppoudesta vielä vuoden-puoltoista, kunnes alkaa ilmetä kaksivuotiaan uhman merkkejä. Taitaa silloin ottaa sen kaiken takaisin ja olla kunnon riiviö, haha!
Vanessa haluisi kovin olla jo isosiskonsa touhuissa mukana, mutta tekniikka vielä vähän pettää ja Venlakin vähän raisu otteissaan, kun ei ymmärrä ihan että siskonsa on puolet pienempi. Vanessa istuu hyvin, mutta heijasteiden puuttuessa vielä kippaa nurin keskittymisen herpaantuessa. Ja välillä Venla käy antamassa vielä vauhtia pikkusiskolleen, jolloin ainakin kippaa. Joten yksin likkaa ei voi jättää istumaan. Mutta suuremmin liikkeellelähtö halua ei ole, muutakuin että pyörähtää selältä vattalleen ja pyörii napansa ympäri. Tosin tahatonta liikkumista tapahtuu, sillä kun Vanessan laskee lattialle, niin ei samassa kohtaa ole enää hetken päästä.
Varpaat, lelut ja isosiskon toilailut kiinnostaa tälllä hetkellä eniten. Sukat lähtee jaloista välittömästi, ja jalkoja heilutellaa ja tutkitaan tarkkaan. Välillä ne taipuvat jopa suuhun saakka. Leluja myös pyöritellään kädestä toiseen, maistellaan, käännellää, heitellään ja rutistetaan. Ja kaikki käden ulottuvilla oleva menee suuhun ensimmäisenä. Venla saa edelleen parhaiten Vanessan nauraan! Välillä likat räkättää vierekkäin selällään lattialla. Jonkilainen telepaattinen yhteys vissiin. Saa nähdä minkälainen parivaljakko näistä kahdesta tulee.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti