Vauva- ja taaperoarkea

Synnytyksestä kolme viikkoa aikaa, kroppa palautunu hyvin, miäs lähtee takas töihin isyyslomalta ja meillä likoilla alkaa kolmisteen arki kotona. Päivärutiinit kuntoon, eli vaunulenkkiä, siivoilua kotona, ruuanlaittoa, leikkimistä, vauvan hoitamista ja syöttämistä, ja tän tällästä arkitouhua.
Kuulostaa hyvältä, eiks vaan? 

Juu ei se sitten mennykkään ihan kuten strömsössä. Venlalle nousi korkea kuume yön aikana ja miäs lähti aamulla töihin. Mä jäin kotiin yksin yhden kuumeisen ja yhden muutaman viikon ikäisen lapsen kanssa. Venlalla kesti kuume koko viikon ja loppuviikosta itselläni alko kurkku kipeytyy ja yhtenä iltana kuume pompsahtikin 38,5 asteeseen. Nojee. Venlan kuume alko helpottaa, mutta räkis teki tuloaan, nenä vuoti ja oli tukossa. Miäs valitteli myös kurkkukipuaan. Seuraavalla viikolla olin itse ihan petipotilas, mutta muksut oli hoidettava. Ääni oli muutaman päivän tipotiessään ja Venlahan sitä käytti hyväkseen ja teki kaikki pahat kun en pystynyt komentaan yhtään. Ja kun tää combo ei vielä riittänyt, niin myös meitin nuorimmainen tuli tukkoseks, mutta onneks tukkosuus kesti vaan muutaman päivän ilman nenän vuotamista. Reilun pari viikkoa meillä olikin sairastupa kotona.

 Kun lenssuista päästiin, niin tuulettelin että josko nyt sitten paluu arkeen ja että onneksi oltiin kipeinä ennen ristiäisiä. Tuulettelin selvästi liikaa - ristiäisviikolla neljä päivää ennen juhlia Venlalle nousi yön aikana uudestaan korkea kuume. Myös Vanessan nenä alko oleen taas tukkonen ja tällä kertaa alkoi myös vuotaa. Että sillees... Ristiäiset ja yllärihäät Venla ja Vanessa viettivät enemmän ja vähemmän kipeinä. Maanantaina ja tiistaina Venla alkokin jo taas parempi, kunnes koitti yö. Se perhanan kuume nousi taas pilviin. Aamulla varasin lääkäriajan likalle, että nyt sitten on jo selvitettävä mistä se sahaava kuume johtuu. Pieni korvatulehduksen alku toisessa korvassa ja keuhkoissa pikkasen rahinaa, ilmeisesti jälkitautina tullu. Antibioottikuuria napaan sitten vaan. Ja ettei vahingossaka päänvaiva loppuis, niin Venlan vatta meni totaalisen sekasin ja vaippaa jouduttiin vaihtaan varsin tiuhaan.

Mutta päästiinhän me noin puolentoista viikon ajan käymää vaunuttelemassa ennekuin neljän seinän sisälle takas jouduttiin. Ja se vaunuileen lähteminen onkin muuten aika homma! Lähtöön saa varata noin tunnin. Ensin Vanessan vaipan vaihto, sitten syöttö ja ulkovaatetta päälle, mutta ei kaikkia ettei tule kuuma. Sitten Venlalle mahdollinen vaipan vaihto, tappelu laitetaanko kengät vai haalari ensin päälle - ja välillä laitetaanko ollenkaa vai maataanko lattialla kuin löysä paska tiiättekyllämikä. Ekat hikikarpalot alkaa puskee otsasta. Lopulta vaatteet on saatu päälle ison tai pienen huudon kera - ja yleensä ison. Tässä välissä käyn nopeasti itse pissalla, puen takkia päälle ja laitan kenkiä jalkaan. Vanessalle haalari kiinni ja asettaa vaunukoppaan. Venla ovesta ulos, toisessa kädessä vaunukoppa ja toisella kädellä raahaan runko-osaa perässä, ja ulko-ovi perässä kiinni. Tässä vaiheessa joko kiljun kurkku suorana tai juoksen Venlan perässä, ettei mene yksin rappusiin vaan odottaa. Sitten vaihtelevassa järjestyksessä ensin Venlan kantaminen raput alas (ellei uhmis saa juuri siinä päähänsä huudon kera, että haluaakin itse mennä raput), ylös hakeen vaunukoppaan, takas raput alas ja viimesenä hakeen rattaiden runko. Ja kipittää rappuja alas kiljuen taas Venlalle ettei lähde yksin seikkailee pihalle. Yleensä tässä on jo jalat valmiina maitohapoilla ja selkä hiestä märkänä. Eikä olla päästy vielä edes vaunulenkille. Ja kotiin tulessa jälleen sama rumba, rappujen kipittäminen ees taas. Naapurit kiittää varmaan siinä vaiheessa kun kadotaan talon nurkan taakse mesoomasta tai ulko-ovi perässämme kiinni sisälle tultaessa.

Varsin toimintapitoinen parikuinen ollut tässä. Josko kohta saatais se arki rullaan. Ja seuraava lenssu vois pysyä poissa meiltä enemmän kun kaksi viikkoa. Yökkäripäiviä tältä erää tarpeeks monta vietetty.