Olin Venlan kanssa muutama viikko sitten mun yksiössä asuvan neuvolakäynnillä. Venlan siellä odotusaulassa näki pienen, kolmen kuukauden ikäisen vauvan ja sitä sitten piti kovin käydä katsomassa. Tyty yritti omaa harsoa tarjota ja jutella omiaan, mutta ei saanu vastakaikua. Ehkä enemmän oli silti kiinnostunu vauvan tutista, kun omat tutit on ollu pois käytöstä jo useemman kuukauden. Ite lähinnä kattelin silmät pyöreenä vauvaa, että oliko ne vauvat taas noin pieniä, kun mun mielestä ne on koko aja ollu tollasia vajaa metrin mittasia, kymmenkilosia pikkujättiläisiä täynnä tarmoo, virtaa ja temperamenttisyyttä. Sama homma kun etin Venlan nukelle likan vanhoista vaatteista pienen bodyn ja sukat, tuntu että onko ne oikeesti joskus mahtunu tolle päälle. Ja niistä ajoista tuntuu olevan ikuisuus. Mihkä tää aika on menny? Niinpä niin, nyt sen huomaa mitä kuullu aina muiden suusta, "lapsista sen ajankulun huomaa".
Kahden päivän ikänen, versus vuos ja seittemä kuukautta. On siinä välissä vissiin jotain pientä kasvua tapahtunu.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti