torstai 21. heinäkuuta 2016

Järvisählyt 2016

Viime viikonloppuna, lauantaina pakattiin autoon tavaraa ja evästä päiväksi, ja vietettiin päivä Tammelassa Saaren Kansanpuistossa järvisählyissä. Eli kirjaimellisesti pelataan sählyä järvessä. Osa on selvinpäin ja osa sitten...ei niin selvinpäin. Järven rannassa on vierekkäin viisi kenttää, joissa kaikissa pelataan samaan aikaan. Peliaika on 2x5 minuuttia.
Järvisählyt järjestettiin nyt kuudetta kertaa, joista neljä kertaa miäs on edustanu joukkuettaan, Sorsaa, kapteenina/managerina/kaikki mitä joukkueelta vaaditaan. Joukkueen kokoonpano on tosin vaihdellu joka vuosi hieman, niin myös tänä vuonna. Viime vuonna Sorsan joukkue pärjäsi parhaiten näistä pelatuista vuosista, mutta ei silti tänäkään vuonna huonosti mennyt.
Vesi oli kylmää, mutta urheasti pelaajat siellä räpiköi koko päivän vuorollaan. Myös Venla kävi kasteleen varpaitaan hiukan. Muutoin tyydyttiin oleen Venlan kanssa vaan Sorsan tausta- ja huoltojoukoissa.
Tapahtumassa oli mukana myös FlyBoard näytös, jota oli mahdollisuus myös päästä testaan maksua vastaan. Tätä näytöstä katselin jo viime vuonna ja on se aikamoisen näköstä touhua!
Parin pelin välissä oli enemmän aikaa, jolloin Venla ehti nukkua pienet tirsat vaunuissa, kun ei ollut niin paljoa seurattavaa ja katseltavaa. Sillä välin poitsut piti nestetankkausta yllä ja kävi viilentymässä hyppytornissa tekemässä pellehyppyjä.

Ei kommentteja: