Lapsen saaminen ja odottaminen tuo joillekin tiettyjä pelkoja, eikä asiaa helpota yhtään se kaikki tieto mitä on saatavilla.
Alkuraskauden ensimmäisen kolmanneksen pelkäsin keskenmenoa ihan valtavasti! Kun se maaginen 12 viikon raja ylittyi ja aloin varsin nopeasti tuntemaan liikkeitä, alkoi myös pelko hälvetä keskenmenosta. Mutta tämän jälkeen kun maha alkoi kasvaa, aloin kammota rappusia. Töissä taas kassalla, kun asiakkaina kävi epämääräsiä (seka)käyttäjiä, joista ei voinu olla täysin varmoja missä mielentilassa ne on ja onko taskussa jotain kättä pitempää. Ja kerran kun useemmin niiden kanssa sai vääntää asiasta kuin asiasta.
Loppuraskautta kohden taas aloin pelätä kohtukuolemaa ja seurasin tyllerön liikkeitä tarkkaan joka päivä. Lasketun ajan lähestyessä ja sen ylittyessä sen kaksi viikkoa aloin stressata, että istukka kalkkeutuu ja pettää.
Venlan syntyessä kätkytkuolema vainosi muutamia kertoja omissa unissani. Ja nyt kun Venla on saanut muutaman kerran pienen lenssun tuon pienen ikänsä aikana, on omat yöunet jääny lyhyiksi valvoessa toisen unta, että happi kiertää. Sekä joka ilta kun itse menen nukkumaan tarkistan ensin, että Venla hengittää.
Vaikutan hysteeriseltä, mutta tuo pieni ihminen on vaan ihan valtavan rakas! Vaikka varjopuolena tuo tullessaan erilaisia huolia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti