perjantai 18. heinäkuuta 2014

Me 3.5.2014

Kesä on sitten yhtä juhlaa! Niin siis ihan kirjaimellisesti...joka viikonloppu tuntuu olevan jotkut kissanristiäiset tai jotain muuta menoa. Tähän kiireiseen aikatauluun sovitettiin vielä meidän omat kihlajaisjuhlamme. Tuo miäs kun alkukesästä kosi, niin puolisukua kysyi koska kihlakaffeita juodaan. Päätettiin että helpommalla päästään kun pidetään juhlat yhtenä päivänä, eikä ripotellen kaffetella yhen jos toisenki kanssa. Ja vielä helpommalla, että sukulaiset ja kaveritkin pääsevät samana päivänä. Sukulaiset kutsuimme päivällä tulemaan ja sitten kun vanhusväki on lähtenyt, niin kaverit saavat tulla niin sanotusti viettään iltaa rääppiäisten merkeissä. Aika extreme päivä oli. Varsinkin kun edellisenä iltana olimme kotiutuneet Tallinnan risteilyltä enemmän ja vähemmän rähjääntyneinä.







Illalla vielä minä väänsin muutamaa juustokakkua samalla, kun miäs väsäsi ensimmäistä kertaa voileipäkakkua. Nukkuunmeno vähän venähti ja aamulla aikanen herätys vielä siivoamaan loput kämpästä ja laittaan juhlia varten kaikki valmiiksi.

Oma äireeni halusi ottaa kuvia meistä ennen kuin kukaan juhlavieraista saapuu, joten tässä kuvasatoa;






 Pelleilyks se kuvaushetki lopulta sit meni... :D



Ei kommentteja: