Raskausaikana mietin useasti millaista menoa meillä tulee olemaan vauvan synnyttyä, ja miten Venla ottaa vauvan vastaan. Varsinkin loppuajasta tuli mietittyä sitä lähes päivittäin eri tilanteissa, kun Venla alkoi näyttään uhman merkkejä. Lisänä vielä mieheltä periytynyt tulisuus ei auttanut asiaa. Ennen vauvan syntymää Venla hoivasi satunnaisesti omia nukkejaan, vaihtoi vaippaa, riisui ja puki vaatteita, sekä kärräsi nukenvaunuilla kämppää ympäri. Sitten kun jokin ei onnistunut, kuten halusi, niin paiskasi nuken johki nurkkaan tai läpsi nukkea. Voi uhma. Kauhulla katselin ja mietin, että miten tulee kohteleen vauvaa jos nukkekin saa noin kovaa kyytiä.
Kun vauva sitten syntyi ja miäs tuli Venlan kanssa meitä katsomaan ja hakemaan kotiin samalla reissulla, niin ensinnäkään Venla ei halunnut tulla lähellekkään minua. Karttoi, eikä katsonut päinkään. Vauvaan ei halunnut nähdä eikä ottaa kontaktia. Kotiin tullessa jokin muuttuikin, ilmeisesti Venlalle tuttu kotiympäristö oli kotikenttäetuna. Neiti halusikin vauvaa koko ajan syliin ja hoivata sitä, luullen varmaan nukeksi. Toisaalta taas oli täynnä mustasukkasuutta. Ensimmäiset kolme päivää olikin pelkkää ylitsevuotavaa hoivaviettiä ja mustasukkasuutta sekasin. Mahtava combo siis! Kun Venlaa yritti ohjata vauvan hoitamisessa tai kieltää, niin riitti kun sanoi vain Venlan nimen, niin jo tuli huutoa ja parkua. Loppuviikkoa kohden meininki vähän rauhottui ja hoivaaminen jäi pois, mustasukkasuus pysyi. Vieraiden aikana on yleensä kuin herran enkeli, poikkeuksia tosin on, mutta perheen kesken ollessa neidillä on pirun sarvet päässä vähän väliä.
Nyt kun yhteiseloa nelihenkisenä perheenä on takana pari kuukautta, niin meno on hieman tasaantunu. Venla käy aina ennen nukkumaan menoa pusuttelemassa ja silittämässä vauvan, sekä myös välillä päivän aikana ohimennen. Vanessa kun nukkuu päikkäreitä partsilla, Venla käy välillä kurkkimassa ikkunasta nukkuuko vauva vielä. Jos Venla on ollut mummilla yksin tai isin kanssa käymässä ja itse olen vauvan kanssa kotona ollut, niin likka käy kotiin tullessa moikkaamassa vauvaa heti. Eli pientä kiintymystä pikkusiskoon on kuitenkin tullu. Ja tietysti Venlalle on ollut kova paikka pikkusiskon syntymä, kun siihen saakka oli saanut kaiken huomion itselleen ja nyt joutuu huomion jakaan toisen kanssa. Ainoo että Venla ei aina ymmärrä, että Vanessa on paljon pienempi eikä sitä voi retuuttaa miten haluaa. Tuppaa oleen välillä turhan kovakouranen. Venla kun haluaisi laittaa kovin aina Vanessalle tuttia suuhun, silloinkin kun sitä ei tarvitsisi, niin tällöin likka runttaa väkisin tutin vauvan suuhun.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti