Kirjottelin aiemmin - alkuvuodesta - vauvan tulosta kissatalouteen. Kuten silloin jo totesin, etten näe yhtälössä kissat + vauva mitään ongelmaa, en näe sitä vieläkään. Molemmat hömelöt on vältelly ja osannu varoa Venlaa heti alusta saakka. Kertaakaan Venla ei siitä ole osumaa saanu. Vilma ja Luspe kun saa joka päivä sen hepulituokion, jossa juostaan karvat pystyssä peräkanaa ympäri kämppää niin, että ikkunat ja lämpöpatterit kolisee. Ja kissat muka hiljasia eläimiä...niimpä vissii...noi kaks kuulostaa joltain villiintyneeltä lehmälaumalta... Alakerran naapuri varmaa tykkää. Luspeki kun hyppää jostain pöydältä alas, niin hyvä kun ei lattiasta läpi mee.
Luspe kiertää kaukaa ja karttaa Venlaa, mutta uteliaana luonteena käy joskus ohimennen vähä nuuhkaseen päälaelta. Jos olen vaikka sohvalla syöttämässä Venlaa ja Luspe väkisin haluaa hypätä syliini, mutta huomaa vasta siinä hypätessään Venlan, niin kiepsahtaa bumerangina takas lattialle. Iltasin Venlan ollessa jo nukkumassa omassa pinnikses, Luspe hivuttautuu syliin hakeen rapsutuksia.
Kerran kuitenkin Luspen uteliaisuus voitti. Venla nukahti sohvalle ja Luspe istu vähä matkan päässä lattialla. Aikansa katseli, venyi ja venyi, ja kurkotti haisteleen Venlan sormia. Luspen ikäväkseen Venlan käsi säpsähti juuri sillon ja Luspe pelästyi niin, että hyvä kun ei ollut kynsin katossa kiinni.
Myös Vilma kiersi alkuun, mutta normaalisti niin arkana kissana, suhteellisen nopeasti otti tuttavuutta Venlaan. Venlan nukkuessa päikkyjä Vilma hakeutuu itse nukkuun Venlan lähelle, kuin vahtiakseen. Venlan ollessa hereillä Vilma ei niinkää viihdy vieressä, kun neidin kädet käy vimmatusti. Ehkä näistä tulee vielä joskus kavereita keskenää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti