Toisen tavoitteen asetin 4-6 kuukauden täysimetykseen. Siksi 4-6 kuukauden, sillä halusin odottaa että Vanessalla on valmiudet aloittaa kiinteät - eli istuu ja on kiinnostunut muiden syömästä ruuasta. Noin viisikuisena nämä valmiudet alkoi näkyä ja aloitettiin kiinteät ja saavutin toisen tavoitteeni.
Kolmas tavoite oli päästä imetystaipaleella vähintään siihen saakka mihin Venlankin kanssa, eli noin seitsemän kuukauden ikään. Se oli suhteellisen helppo, noh koska...tissiposki. Ei paljon pullo kelvannut missää vaiheessa, eikä varsinkaan niin että minä sen pullon olisin likan suuhun tyrkännyt. En saanut olla edes samassa huoneessa näköyhteydessä, jos Vanessa sai pullosta mölöt.
Seitsemän kuukauden imetyksen jälkeen uskalsin alkaa miettiä tavoitetta jatkaa imetystä sinne vuoden ikään saakka. Se sujui hyvin aina sinne noin kymmenenkuiseen saakka, kunnes likka ei malttanut enää päivisin pysähtyä tissittelemään, vaan tohotti tuhatta ja sataa Venlan perässä. Otettiin korvike käyttöön päivin ja imetystä jatkoin illalla, yöllä ja aamulla. Vuoden ikä on nyt saavutettu, sekä myös neljäs tavoitteeni. Imetys tosin on nyt siinä määrin vähentynyt, että likka käy enää kerran päivässä tissittelemässä - illalla ennen nukkuunmenoa. Mutta taitaa sekin aika pian loppua, sillä Vanessasta on kehkeytyny pieni piraija niiden kahden naskalinsa kanssa. En halua edes ajatella mitä se sitten on, kun niille kahdelle naskalille puhkeaa kaksi vastakappaletta, huh.