Se on tänää. THE DAY. Laskettu aika.
perjantai 27. tammikuuta 2017
torstai 26. tammikuuta 2017
Raskausviikot 29 ja 30
29. raskausviikko
Viimenen kolmannes jäljellä. Pötsi kasvaa ja mukelo myllää sisuskaluja ihan uuteen järjestykseen, jonka takia tullu välillä etovan olon tunne. Välillä ollut jopa fiilis, että vois käydä arabialaistaki moikkaamassa. Niin paljon päiviä takana, mutta niin monta päivää vielä edessä laskettuun.
Oon nakittanu miähen lähtee mun ja Venlan kanssa välillä ulkoileen kun on töistä päässy. Kun en kerta uskalla tonne lähtee iteksee käveleen ja pihalle haluan kuitenkin päästä, niin käydään sitten yhdessä kaikkinees kävelemässä vähän.
kuva googlesta
keskiviikko 11. tammikuuta 2017
Raskausviikot 27 ja 28
27. raskausviikko
Supistelua ja liitoskipuilua. Lenkeillä ei pysty enää juuri käymään, kun supistukset iskee päälle, ja nivusia ja alavattaa vihloo. Enkä edes uskalla lähtee menee tonne maita ja mantuja kovinkaa, jos en pääsekkää kotio käveleen takas. Neuvolassaki sanottiin, että tähä välii hiuka lepoo ja kotihommia jakaa useemmalle päivälle. Muksu on pää alaspäin, mutta onneks ei ole laskeutunu lähtökuoppiin vielä.
28. raskausviikko
Närästys on alkanu vaivata joka päivä ja yö. Venlan odotusaikana närästys oli yks hiton riesa jo monta viikkoa aiemmin. Liekö vaikutusta siinä kun Venla viihty perätilassa ihan viimesille viikoille saakka ja maha tuntu muutoinki olevan paljon korkeemmalla verrattuna nyt, kun tuntuu mahan roikkuvan polvissa.
kuva googlesta
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)